Olipa hyvä elokuva Voi veljet, missä lienet?

Sitä edelsi kotidisko, suomipopin ja ookke lindqvistin (SE video) henkeen.

Illan pimettyä sytyttelin kynttilät uunin päälle ja lyhtyihin. Tästä se taas lähtee, syksy ja talven tulo. Joulua jo odotellaan, mutta talvi ei innosta yhtään, liian kylmää, pimeää, liukasta. Pitänee keksiä jotain, miten sitä hyödyntää. Potkukelkkailu? Luistimillakaan ei montaa kertaa ehdi nykytalvina luistella, ei ole jäätä. Hiihtäjää minusta ei edelleenkään tule.

Aika mellevää siis, olla kotona. Ja ihan selvin päin.

Jospa siirtyis vähitellen unten maille, nyt ei vaan nukuta yhtään. Entä jos valvoisi vielä yhden elokuvan verran, se ei ole lainkaan tapaistani, mutta jos sitten tämän kerran. (Jo elokuvan ajatteleminen alkoi unettaa..)