Olen kova kyllästymään. Siksi vaihtelen blogejakin kuin, öö, mielipidettä? No, kuitenkin, jonkin sanan jos tänne laittais.

Kesän kunniaksi kunnon flunssassa kotona makoilen. Lepohan ei ole koskaan pahasta. Varsinkin kun tuli urheiltua heti edellisviikon flunssasta toivuttua kahtena peräkkäisenä päivänä niin, että jälkitauti iski päälle. No, oli silti kiva patikkareissu ukon kanssa, sellainen leppoisa, harhaan kävelyretki =D Oli itselleni opiksi, että vaikka olin jo oppinut, että joku muu ei ole aina oikeassa, eli voisi luottaa omiin havaintoihin ja sanoa ponnekkaammin asian ääneen.

Huomasin siis jo aika nopeasti, itse asiassa jo heti merkkien vaihduttua, että olemme eri tiellä kuin mitä alun merkatun reitin maalitäplät osoittivat. Tätä ääneen ihmettelin useaan kertaan miehelleni, että miten voi yleinen ja vasta uusittu merkitty patikkareitti muuttua yhtäkkiä täysin merkitsemättömäksi.. pölijähän minä olin ihan itse, kun en heti tajunnut, että se oli kääntynyt metsään se merkitty reitti! No, tulipahan käveltyä.. sekä se muutaman kilometrin harhareitti että oikeaa reittiä niin pitkälle kuin viitsi, ehkä kymmenisen kilometriä yhteensä. Oikean reitin polku heikkeni täysin näkymättömiin ja pohja muuttui sammalen peittämäksi kivikoksi, jota oli vaikea kulkea, niinpä käännyimme evästelyn jälkeen takaisin.

Tulipahan taas koettua yksi patikkaretki, jolla ei pääse perille sinne minne on alunperin tarkoitus (näitä on kertynyt liikaa..) eikä tulisteluun ole mahdollisuutta ennen päämäärää, kämppää tai laavua, jonne siis ei tunnu pääsevän perille ikinä.. kerran on käyty sekä laavulla että kämpällä, vuosia sitten. Karttaa tuolle alueelle meillä ei ole, mikä on osoittautunut puutteeksi, sillä reitille lähdettin taas ihan uudesta paikasta, se risteilee sinne tänne ja patikkareitti on eri reitti kuin latupohja, jolla ei kesällä pysty kulkemaan. Kävimme mutkan sitäkin kulkemassa....

Onneksi meillä on tällainen lähireitti, mutta maisemia siellä ei ole, jos ei paria hakkuuaukiota lasketa... joo ei lasketa.

.....

tämä kuva keimiötunturin kupeelta, jossa, kas kummaa, eksyin myös oikealta polulta.. se on oikeastaan aika kivaa, seikkailua.. varsinkin kun on kartta mukana..

     

-- ja nyt opin, että kyllä, minäkin voin osata ja saan sanoa pontevasti, että nyt ollaan väärällä tiellä, käännytäänpä takaisin, eikä uskoa miehen vahvempaan luontoon uskoa olevansa aina oikeassa.

Tätä oppia tarvitaan, jos yhdessä lähdemme vaellukselle. Silloin mulla on varmasti enemmän kokemusta, vaikka aloittelija olenkin. Hänenkin on alettava luottaa minuun.