Tämä on oikea paikka pohtia, mitä mielessä liikkuu nykyään. Kun ei tämä sillain muita kiinnosta, että vois ihan ääneen keskustella ja kovin julkisesti tätä ei vielä viitsi miettiä. Tämähän ei ole kovin julkinen paikka..

Unelmakesän jälkeen arkeen asettuminen on ollut ihan pirun hankalaa. Työintoa sai odotella neljättä viikkoa, mutta sekin alkoi löytyä, kunnes pitkittynyt flunssa pakotti irtaantumaan töistä ja jäämään kotiin sairastamaan. Siis enhän minä nyt NIIN kipeä ole, että ois ollut ihan pakko, mutta kun ympärillä olevat ihmiset sanoivat, että ois kuule viisasta mennä kotiin, kun et vaikuta ihan terveeltä. No koskapa sitä ihan terve on ollut Mutta tässä sitä nyt ollaan, kotona potemassa.

Kuvittelin himoavani vielä lappiin ruskaretkelle, mutta eilinen ilta- ajelu palautti maan pinnalle: on kylmää, märkää ja yhdeksältä pimeä, ja silloin minä haluan olla kotona, lämpimässä, läheisten luona, tekemättä mitään erityistä. Eli löysin vastavoiman kesän ihanuudelle ja johan alkoi palautua ihanat ( = kultautuneet) muistot mieleen, mutta myös ne epätoivon hetket, kun sain mieheltä kannustusta puhelimen välityksellä. Se ei ole ihan helpolla tullut, että tähän tilanteeseen parisuhteessa päästiin. Ihan tyytyväinen olen siihen nyt, kaikista pikkuasioista ei viitsi enää valittaa muutenkaan. Nyt on ollut tasaista ja siitä nautitaan niin kauan kuin on mahdollista, vanhemmiten tulee kyllä ihan pyytämättäkin kaikenlaista vastoinkäymistä. Eikä se nyt tietenkään jää huomiotta, että olen voinut irtautua kotimaailmasta reissuun, siitä kiitos kotiväelle!

Niin että mitä se oli se mitä mietin. Huomaan mieleni askartelevan työajan lyhentämisessä, vuorotteluvapaan ajankohdan suunnittelussa ja yksityispuolelle siirtymisessä. Valmistumiseen on vaan vielä pari vuotta ja tämä puolen välin opintojen vaihe tuntuu tosi raskaalta. Eikö tämä jo riittäis! Väsymystä uuden oppimisesta on ilmassa, on niin paljon sulateltavaa ja kokeiltavaa vielä entisissäkin opeissa. Sitten vielä syksyn mielenkiintoisin seminaari peruuntui ja mieleen putkahti ihmetys: mistä ihmeestä maksan toista tonnia, jos syyslukukaudella on vain kaksi seminaaria? Keväällä on toki korvaava tilaisuus, mutta silti alkaa vähän kyrsiä. Kallista lystiä on tämä, mikä pakottanee tosiaan miettimään työtilannetta, milloin voi perustaa toiminimen, saako starttirahaa, uskaltaako ottaa kerrasta virkavapaata ta irtisanoutua vai miten se lienee viisasta. Olen saanut hyviä neuvoja kyllä ihanilta ihmisiltä, jotka ovat tämän liikun tehneet, mutta odotan omalla kohdallani, että päätös kypsyy valmiiksi, ennen kuin alan toimia. Kokopäivätyön lisäksi ei jaksa enää lisätyötä, sen tiedän kokemuksesta, eli uupumuksen jälkeen on saanut olla hereillä tämän asian suhteen. Hyvin kuitenkin sitä jaksanut sen jälkeen, johan siitä on _useampi_ vuosi (4v.)

Tässä kirjoitellessa huomaan monelaisia juttuja tapahtuvan, huomaan olevani aika daun tästä kesän loppumisesta, vaikka toki sen tietää, kun asialle ei voi mitään, on siihen vain sopeuduttava. Aikaa se kuitenkin vie. Kun on sairastanut, ei ole päässyt ulkoilemaan eikä liikkumaan ja se jos mikä on turhauttavaa, kun intoa olisi ollut vaikka muille jakaa. Huomenna aion lähteä liikkeelle, kyllä tämä tauti tästä jo talttuu. Liikunta on aika iso osa nykyelämää, vaikka sitten ihan kotijumpat (jotka on muuten kaikkein raskaimmat, vaikka ei siltä näytä).

***

Summa summarum: kai sitä ihminen voi olla surumielinen syksyn saapuessa ja auringon lämmön ja pitkien päivien kadotessa. Syysihminenhän en ole ollut koskaan, en käsitä sitä vieläkään, miten joku voi olla syksyllä niin täpinöissään.  Keväällä on aivan toisin, silloin herää henkiin ja taas se kaikki ihanuus on edessä♥

Työn suhteen ratkaisut syntyvät tässä ajan mittaan, alan hiljalleen kysellä ensin työajan lyhennystä/ osittaista opintovapaata(??) ja vuorotteluvapaata vaikka sitten 2012 keväälle (on se kyllä kaukana). Ongelmana on, että ukko on työtönnä, joten rahaa on jonkun tienattava.

Juuri nyt ei lopputyön tekeminen nappaa yhtään, mutta kaipa sekin ajallaan alkaa kiinnostaa. Jos ei, niin sitten väännetään väkisin puristamalla ilman erityistä intoa, onnistuuhan sekin.

Voisi koettaa huushollin siivouksella vaikuttaa pään sisäiseen "siisteyteen" ja nauttia illalla lasi punkkua. Mutta ehkä vasta huomenna.

Niin ja usko tai älä, mutta olisin juuri nyt mieluiten töissä (?), harmittaa jättää kaverit pulaan, ois ollut aika tärkiä juttu tänään(kin). Kiva sinne on aina mennä ihmisten takia, mutta kaikki ylimääräinen häslinki ja sähellys ei ole kovin motivoivaa. Sekö se sitten sairastuttaa, huono sisäilma vai ihan vain viirukset?

***

Olla oman itsensä herra, siinä on tavoitetta. Onko se edes mahdollista? Se sisältäisi sekä työn että vapaa- ajan, mutta perhe- elämä on tässä nyt parhaimmillaan, lapset jo isoja ja ukon kanssa kummallakin omat jutut. Jotain yhteistäkin. Näin on hyvä. Lomaa otan ensi kesänä ainakin kuusi viikkoa, silloin ehtii viettää pitemmänkin pätkän erämaassa. Siellä sitä on todellakin oman itsensä herra -paitsi että on täysin luonnon armoilla. Siksi pitää varustautua huolella, jotta pärjää. Luonto voi olla aika armoton, sitä ei voi ohittaa. Siinä onkin se suurin oppi.