Kotona ahdistaa, kai se on tullut jo selväksi. Asialle en juuri nyt tee muuta kuin sen, että haen sitten tilaa muualta. Tämä oli aika kauhea huomio, että kotiin ei ole enää kiva tulla reissusta. Olen aina sanonut, että kannattaa välillä lähteä kun kotiin on niin mukava palata. Ei ole.

En voi syyttää siitä (kiukkuista ja rumakielistä miestä) kuin itseäni. Haaveilen koko ajan siitä omasta kaupunkiasunnosta, parvekkeellisesta, että saisi edes vähän aurinkoa. Vieläpä mieluummin vain parvekkeella kuin omalla pihalla. En jaksa hoitaa pihaa enkä jaksa sietää tuota rikkinäistä ruohonleikkuria enää sekuntiakaan tuolla pihan laidalla. Enkä uskalla appiukon leikkurilla ajaa, kun sen kuitenkin kiveen ajan ja sitten sekin on rikki. Eli tuo metrinen heinä ei ja koiranputket toista metriä ei enää naurata lainakaan. Nyhdän käsin, mitä viitsin ja kärsin helkkarinmoisista niskakivuista, kun siellä nikamat on kai kuluneet ja ne ei lainkaan tykkkää siitä hommasta. Onneksi on sitä b-ranaa. Kiroilenko, kuuletteko?

Oli pakko saada tuo loma,. sillä ajatusmaailmani on muuttunut niin paljon kokemani jälkeen, että arvot ovat tosiaan menneet uusiksi. Mikään ei aja itseni ja lasten edelle. Lapset jäävät kuulemma mielellään kotiin, mutta kuopus saattaa lähteä mukaan. Jos saa jotain kivaa Ikeasta. Ja pääsee kylpylään..

Nyt on mentävä töihin, täsä päällimmäiset. Aion seuraavaksi kysellä siivoojaa, se auttaisi paljon. Toimeen, nainen!